Rasmus

Pitkäkarvainen collieuros Rasmus oli ollut enemmän tai vähemmän herkkämahainen koko ikänsä, mutta mahavaivat olivat yleensä aina helpottaneet nopeasti itsekseen. Kymmenvuotiaana Rasmuksella alkoivat kuitenkin ripuli- ja oksenteluoireet, jotka eivät ottaneet loppuakseen ripulilääkkeilläkään. Rasmus oli syönyt jo pitkän kuurin tylosiini-antibioottia, eikä siitä ollut apua.

Rasmuksen tullessa vastaanotolleni ensimmäistä kertaa huolestuin nähdessäni sen kiillottoman karvan ja väsyneen näköisen katseen silmissä. Olin tuntenut Rasmuksen nuorena koirana mutta tämä oli ensimmäinen jälleennäkeminen moneen vuoteen. Jatkuva ripuli oli myös laihduttanut Rasmusta niin paljon, että halusin tarkistaa verinäytteestä haima-arvot haiman vajaatoiminnan varalta. Arvot olivat kuitenkin normaalit.

Ilokseni Rasmus kuitenkin vastasi akupunktiohoitoon jopa paremmin kuin uskalsin odottaa. Tullessaan jatkohoitoon Rasmuksen ripuli ja oksentelu olivat jo helpottaneet, ja vanha tuttu pilke oli palannut Rasmuksen silmäkulmaan. Kolmannen hoitokäynnin yhteydessä havaitsin, että Rasmuksen turkki oli alkanut taas kiiltää. Saman olivat panneet merkille myös Rasmuksen perheenjäsenet kotona.

Rasmuksen tylosiiniannosta pienennettiin ja antokertoja harvennettiin vähitellen. Rasmuksen ruokavaliota myös muutettiin hiukan mahaystävällisemmäksi.

Alun tiheämmän hoitojakson jälkeen Rasmus kävi ylläpitohoidossa muutaman kerran vuodessa ja Rasmuksen ripuli pysyi poissa, jopa sen jälkeen kun tylosiinilääkitys lopetettiin kokonaan. Myös Rasmuksen yleisvointi oli monen kuukauden ajan ilahduttavan hyvä.

Rasmuksen potilaskertomus on julkaistu omistajan luvalla, kirjoitettu syksyllä 2013.